Väsynyt vänkää

Onnen auvoinen satama. Kuka senkin keksi? Rakkaus on sitä, kun tuntee kirjaimellisesti pakahtuvansa pelkästään nukkuessaan toisen vieressä. Se on kuin ainainen lapsuuden joulu - sellainen jota en koskaan saanut. Se antaa niin paljon, mutta myös ottaa. Joskus mietin olenko tarpeeksi terve parisuhteeseen. Mitä jos en jaksa, jos en ole tarpeeksi hyvä ja vahva.

Silti toinen palaa aina. Vaikka huutaisin naama punaisena tuskaani, sanoisin pahoja sanoja ja käyttäytyisin muutenkin alhaisesti, tulee Rakas aina lopulta takaisin. Niin se vain on. Jojoilemme, ahistelemme (minä tuttuun tapaan hyperventiloimalla ja yrjöilemällä), osoitamme mieltä, huudamme, nauramme, sovimme ja rakastamme. Vankka luottamus antaa luvan sanoa kaiken suoraan. Ei piilotettuja salaisuuksia, vain elämän saloja. Millainen se mies on ja millainen on nainen, miten ne sovitetaan yhteen.

Masennus ja paniikkikohtaukset siivittävät yhteistä elämäämme. Muutto, kateellisten ihmisten panettelut ja rahahuolet saavat seinät kaatumaan muutenkin hatarassa mieleni talossa. Suurin osa ajasta menee nukkuen tai huutaen väsymystä. Surettaa, sillä jokunen kuukausi sitten haaveilin tiputtavani masennuslääkitystä puoleen vuoden vaihduttua. Se on edelleen haavetasolla, mutta ajankohta siirtyy ja siirtyy. Ehkä sitten joskus. Nyt ei uskalla.

Huono omatunto omasta kykenemättömyydestä seuraa uniin, joissa vihaiset ystävät jättävät ja ainainen kiire aiheuttaa kaaosta. Pelkään, että kadotan kaikken paitsi sen ihmisen, jonka kanssa asun, ollessani niin väsynyt, etten juuri jaksa tehdä muuta kuin kääriä astioita sanomalehteen. Nytkin väsyttää. Jäsenet tuntuvat löysiltä ja ajatus ei kulje. Mies katsoo yksin leffaa ja minä valmistaudun iltapuulle. Sellainen päivä.

funka toivottaa kaikille parempaa loppuvuotta

Funkamillionista Funkaholicaksi

Houhouhou! Kaksi ja puoli vuotta tuli täyteen Funkamillionin löpinöitä, nousuja ja laskuja, äksöniä, saamattomuutta, tuskaa ja rakkautta. Juttu jatkuu vieläkin, nyt vain uudella otsikolla ja uudessa osoitteessa, joten minkäänlaista tason parannusta, aikuistumista tai muutakaan hienoa on turha odottaa.

Samoilla siis mennään, vaikka elämässä on tapahtunut hurjia muutoksia. Olen sitten mennyt rakastumaan ihan oikeaan ihmiseen. Hän on kaikkea muuta kuin entiset miehenpuolikkaani. Hän on ihan kokonainen. Hulluinta tässä on, että se taitaa rakastaa jopa takaisin, vaikka tietääkin minusta kaiken. Eihän tämän pitänyt olla mahdollista. Ei näin pitänyt käydä minulle koskaan. En kuitenkaan pistä yhtään vastaan, paitsi pms-raivossa, lääkeviekkareissa ja iltakänkässä. Mies ei kuitenkaan ole moisesta moksiskaan. Antaa minun vain raivota keskenäni.

Blogin lisäksi muutan myös minä. Vanha rakas koti on vaikea jättää taakse. Se oli kuitenkin ensimmäinen oma kotini, turvapaikka ja ystävä. Yllättävän kivuttomasti on toiseen osoitteeseen änkeminen onnistunut. Tiedä sitten, miten kovaa ero vanhasta asunnosta iskee lähtösiivouksen aikoihin. Tyhjät asunnot ovat jotenkin lohduttomia.

Haaveilemme miehen kanssa uudesta yhteisestä sängystä. Vielä käperrymme kapeahkolle, ylipehmeälle, tärisevälle rotiskolle yhdessä. Tunnen lämpöisen vartalon ihollani ja mietin, miten voi mennä vuosi ilman yhtään elettyä päivää ja taas joskus elää parissa kuukaudessa enemmän kuin koskaan.

funka