Väsynyt vänkää

Onnen auvoinen satama. Kuka senkin keksi? Rakkaus on sitä, kun tuntee kirjaimellisesti pakahtuvansa pelkästään nukkuessaan toisen vieressä. Se on kuin ainainen lapsuuden joulu - sellainen jota en koskaan saanut. Se antaa niin paljon, mutta myös ottaa. Joskus mietin olenko tarpeeksi terve parisuhteeseen. Mitä jos en jaksa, jos en ole tarpeeksi hyvä ja vahva.

Silti toinen palaa aina. Vaikka huutaisin naama punaisena tuskaani, sanoisin pahoja sanoja ja käyttäytyisin muutenkin alhaisesti, tulee Rakas aina lopulta takaisin. Niin se vain on. Jojoilemme, ahistelemme (minä tuttuun tapaan hyperventiloimalla ja yrjöilemällä), osoitamme mieltä, huudamme, nauramme, sovimme ja rakastamme. Vankka luottamus antaa luvan sanoa kaiken suoraan. Ei piilotettuja salaisuuksia, vain elämän saloja. Millainen se mies on ja millainen on nainen, miten ne sovitetaan yhteen.

Masennus ja paniikkikohtaukset siivittävät yhteistä elämäämme. Muutto, kateellisten ihmisten panettelut ja rahahuolet saavat seinät kaatumaan muutenkin hatarassa mieleni talossa. Suurin osa ajasta menee nukkuen tai huutaen väsymystä. Surettaa, sillä jokunen kuukausi sitten haaveilin tiputtavani masennuslääkitystä puoleen vuoden vaihduttua. Se on edelleen haavetasolla, mutta ajankohta siirtyy ja siirtyy. Ehkä sitten joskus. Nyt ei uskalla.

Huono omatunto omasta kykenemättömyydestä seuraa uniin, joissa vihaiset ystävät jättävät ja ainainen kiire aiheuttaa kaaosta. Pelkään, että kadotan kaikken paitsi sen ihmisen, jonka kanssa asun, ollessani niin väsynyt, etten juuri jaksa tehdä muuta kuin kääriä astioita sanomalehteen. Nytkin väsyttää. Jäsenet tuntuvat löysiltä ja ajatus ei kulje. Mies katsoo yksin leffaa ja minä valmistaudun iltapuulle. Sellainen päivä.

funka toivottaa kaikille parempaa loppuvuotta